Super Mario Brosien ja Mega Manien lisäksi NESille julkaistiin paljon perinteisestä tasohyppelygenrestä suurestikin poikkeavia pelejä. Jotkin näistä onnistuivat osaltaan auttamaan kokonaisten uusien peligenrejen syntymistä. Yksi NESin tunnetuksi luomista genreistä olivat avaruusammuskelupelit, joiden syntyä ja valikoimaa tänään pohdin.
Nintendo Entertainment System tuli paljolti Super Mario Brosin myötä tunnetuksi nimenomaan sivulle vierivistä tasohyppelypeleistä, ja toden totta suuri osa NESin parhaimmista peleistä onkin juuri tätä genreä edustavia. Nämä pelit eivät vaatineet muuta kuin nopeasti kasaan kyhätyn tarinan, joka usein liittyi kidnapattuun tyttöystävään tai prinsessaan. Pelaajan ohjaaman sankarin olisi pelastettava neitonen juoksemalla ruudun vasemmasta reunasta oikeaan reunaan vältellen vihollisolioiden kynsiin joutumista samalla loikkien mitä vaihtelevampien tasanteiden päällä ja varoen putoamasta niiden välisiin kuiluihin. Jo 1970-luvulla pelihalleissa ympäri maailman (lue: Japanissa ja Yhdysvalloissa) esiteltiin pelaajille kuitenkin uudenlainen genre, jonka alkuperäisenä innoituksena toimivat niin tieteiskirjallisuus ja -elokuvat kuin 1900-luvun loppupuoliskon tieteen saavutuksetkin. 1980-lopulla genre löysi tiensä myös NESille ja sen myötä monien suomalaistenkin peliharrastajien olohuoneisiin.
Ensimmäinen varsinainen kosketus avaruusammuskelupeleihin (universaalilta kutsumanimeltään shoot ’em up tai space shooter) saatiin maailmankuulun Space Invadersin myötä. Peli ilmestyi pelihalleihin vuonna 1978, ja oli monessa mielessä aikalaisiinsa verrattuna edistyksellinen peli. Kun peli julkaistiin, ensimmäinen Star Wars -elokuva oli ollut jo vuoden päivät elokuvateattereissa, ja science fiction -fanit pääsivät nyt pelaamaan elokuvan maailmaan sijoittuvaa videopeliä. Peli oli niin suosittu, että Japanissa sen kerrotaan aiheuttaneen kolikkopulan, ja yhdysvaltalaisten lasten on sanottu kerjäävän kadulla rahaa päästäkseen jatkamaan kesken jäänyttä peliä.
NESin ilmestyessä kauppojen hyllyille 1980-luvun puolivälissä oli aika ajanut jo ohi Space Invadersistä, ja pelistä nähtiinkin NES-käännös ainoastaan Japanin markkinoilla. NESillä sen sijaan huomattavasti tunnetummaksi muodostui horisontaalisesti tai vertikaalisesti vierivät avaruusräiskintäpelit, joista ensimmäisenä suuren suosion saavutti Yhdysvalloissa ja Japanissa 1986 ja Euroopassa 1988 NESille julkaistu Gradius, jonka alkuperäinen kolikkopeliversio oli julkaistu vuotta aiemmin. Gradius oli yksi NESin merkittävimmistä avaruusräiskintägenren peleistä (vaikkakaan ei suinkaan ensimmäinen), ja se jätti lähtemättömän vaikutuksen genreen ja koko peliteollisuuteen. Sarja on poikinut lukuisia jatko-osia ja sivuosia, joita on julkaistu monille alustoille tähän päivään saakka. NESin Gradius oli muuten ensimmäinen peli, jossa pelaajan oli mahdollista käyttää sittemmin legendaariseksi tullutta Konami-koodia (josta on tulossa blogissakin juttua tulevaisuudessa).
Gradiusin monessa mielessä jatko-osa NESillä (ainakin Euroopassa, jossa ei Gradius 2:ta julkaistu), mutta teknisesti vain pääsarjan sivuosa, oli pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Life Force. Pelissä ohjattiin samaa Vic Viper -alusta kuin Gradiusissa, ja alukseen pystyi vihollisia nitistämällä saamaan parempia aseita ja suojuksia. Life Force toi mukanaan mukavia uudistuksia, kuten kaksinpelin sekä vertikaalisesti vierivät kentät, ja sen vaikeustaso oli, jos mahdollista, vieläkin korkeampi kuin Gradiusissa. Aikakauden peleihin usein kuuluva käsittämättömän korkea vaikeustaso juontaa jälleen kerran juurensa NESin rajallisesta tekniikasta: suorituskyky ja kapasiteetti eivät riittäneet järin pitkien pelien tekemiseen, joten peleihin saatiin haastavuutta ja kestävyyttä yksinkertaisesti tekemällä niistä lähes mahdottomia päästä läpi, ainakaan ilman pitkäaikaista harjoittelua.
Muita NESin shoot ’em up -genren parhaimmistoa edustavia pelejä olivat mm. Star Soldier, Legendary Wings ja Xevious, joka pääsi parikymmentä vuotta NESille ilmestymisensä jälkeen osaksi Game Boy Advancelle tehtyä NES Classics -sarjaa, ja esimerkiksi Guardian Legend, vaikkei tyylipuhdas shoot ’em up olekaan. Eurooppalaisten pelaajien harmiksi tämäkin genre pitää sisällään monia huippupelejä, joita ei koskaan julkaistu Euroopassa.
Kaikki shmupit eivät kuitenkaan sijoittuneet avaruuteen; samaan genreen voidaan lukea esimerkiksi toiseen maailmansotaan sijoittuva upea versio arcadepelistä 1943: The Battle of Midway, ja jopa Capcomin Disney-piirrettyyn perustuva TaleSpin voidaan katsoa genren edustajaksi. Periaatteessahan jos ajatusleikkiä viedään vieläkin pitemmälle, voidaan esimerkiksi niin ikään Capcomin julkaisemaa Gun.Smokea pitää shoot ’em up -tyylilajin edustajana: jos pelaajan ohjaama revolverisankari, pelin miljöönä toimiva villin lännen miljöö ja sen viholliset muutettaisiin avaruuden elementteihin, peli olisi tyylipuhdas vertikaalisesti rullaava avaruusräiskintä.
Monet NESin shoot ’em upeista päätyivät myöhempiin peleihin piilotettuina minipeleinä, mikä osaltaan kertoo genren merkityksestä ja suosiosta. Avaruuteen sijoittuvia shoot ’em uppeja on julkaistu lähes jokaiselle pelikonsolille ja tietokoneelle, eikä niiden julkaisu suinkaan ole loppunut tähän päivään mennessäkään. Monet NESinkin avaruusräiskinnöistä olivat vain käännöksiä alkuperäisistä kolikkopeleistä, mutta NESillä ne saavuttivat konsolin huikean suosion takia suurimmat pelaajamääränsä. Mitä enemmän aikaa kuluu 80-luvun lopusta, sitä pidempiä ja näyttävämpiä peleistä tulee, sitä isommiksi kenttien loppupomot muuttuvat, ja sitä vähemmän ne kiinnostavat allekirjoittanutta. Esimerkiksi Gradius-sarjaa ei olla vieläkään kuopattu, ja viime aikoina bloggaajaa on erityisesti miellyttänyt vuonna 2001 retropeli-harrastajankin käteen mainiosti istuvalle Game Boy Advancelle julkaistu Gradius Advance, joka tarjoaa upeita graafisia efektejä, mukavan monipuolisia kenttiä ja korvia hivelevän äänimaailman.
Alla olevasta videosta löytyvää peliä tuskin tulen koskaan edes kokeilemaan, mutta jospa tänään pääsisin jo edes NES-Gradiusin läpi…
