NESillä urheilukin voi olla hauskaa! Pelaatpa yksin, kaksin, tai jopa neljän pelaajan kesken, urheilupeligenre tarjoaa lähes loppumatonta huvia. Käsittelyssä tänään NESin urheilupelien parhaimmistoa.
Vuonna 1987 Yhdysvalloissa ja 1989 Euroopassa julkaistu Konamin koripallopeli Double Dribble on konstailemattomassa Amerikkaa ylistävässä patrioottisessa propagandasisällössään täysin vertaansa vailla. Ihme kyllä, sillä peli tehty Japanissa. Peli alkaa komeasti lähes loputtoman ihmismassan valuessa koripalloareenalle samalla, kun Yhdysvaltain kansallislaulu Star Spangled Banner kajahtaa ilmoille ja stadionin yläpuolella lentelee kauniilla Yhdysvaltain lipulla koristeltu ilmalaiva. Ilmalaivan kadottua horisonttiin nousee stadionin takaa vielä lähes koko stadionin kokoinen Yhdysvaltain lippu ilmapallojen nostamana ilmaan. ”O'er the land of the free, and the home of the brave!” Korispeli onkin selvästi suunnattu Amerikan markkinoille, kuten monet muutkin aikakautensa urheilupelit. Lisäksi peliä taidettiin hieman sormeilla ennen Pohjois-Amerikan julkaisua – Japanin-versiossa ei Stars and Stripes liehu, ainakaan ihan yhtä näyttävästi. Me eurooppalaiset nörtit saimme tietysti kauppoihimme täysin saman version kuin yhdysvaltalaiset kumppanimme, ja pääsimme oppimaan jo nuorella iällä, kuinka upea maa Amerikan Yhdysvallat on. Toisaalta japanilaiset pelaajat pääsivät nauttimaan versiossaan musiikista pelin aikana, toisin kuin me länsimaalaiset vastaavat.
Asennekasvatuksellisia elementtejä pitää sisällään myös NESin lätkäpelien kruunamaton kuningas Blades of Steel. Niin ikään Konamin julkaisema jääkiekkopeli on Double Dribblen tapaan pelimekaniikaltaan yksinkertainen ja tarjoaa etenkin kaksinpelinä todella hauskaa ajanvietettä. Parhaimmillaan kamppailu on erittäin tasaista, ja aika ajoin saattaa hikipisaroitakin valua otsalta – kyllä tämä siis urheilusta käy! Jääkiekossahan väkivalta, tai ainakin sen mahdollisuus, on alinomaa läsnä, ja kaukalossa otetaankin usein miehestä mittaa. Tämän aspektin Konamin peliohjelmoijat päättivät sisällyttää myös jääkiekkovideopeliin, ja Blades of Steelissä (eikö ole muuten nerokas nimi!) käsirysy eskaloituu tuon tuosta kaukalon reunalla käytäväksi kaksintaisteluksi. Oleellisinta nujakoinneissa on se, että jäähypenkille passitetaan se, joka häviää tappelun. Kadunmiehen etiikantajullani sanoisin, että olisi ehkä eettisesti hyväksyttävämpää rangaista molempia, mutta kukapa minä olen sanomaan.
Takaisin koripallokentälle. Ohjaukseltaan ja peliominaisuuksiltaan Double Dribble on todella yksinkertainen, mikä onkin ainoa oikea tapa tehdä hyviä urheilupelejä NESille. Kapasiteetti kun on rajallinen ja nykyisiin pelikoneisiin nähden kivikautisen alkeellinen, ei näyttävyyteen ole voitu panostaa samalla tavalla kuin nykypeleissä, joten avaimet toimivan pelin tekemiseen piilivätkin juuri yksinkertaisen ja toimivan peli-idean ja -mekaniikan aikaansaamisessa. Double Dribblessä on onnistuttu juuri tässä. Peli on nopeatempoista, hahmojen ohjaus tarkkaa, eikä peliin ole yritetty ujuttaa turhia krumeluureja. Yhtä lukuun ottamatta.
Pisteiden tekohan on joukkueurheilussa ensiarvoisen tärkeässä roolissa, ja koripallossa pisteitä saa heittämällä pallon koriin. Taitavimmat koripalloammattilaiset osaavat myös tehdä näyttäviä ja yleisöä ilon kiljahduksiin kirvoittavia donkkeja. Double Dribblessä onnistunut slam dunk saa aikaan pelaajan mieltä ylentävän animaation. Tunne on uskomaton, kun olet ensin syötellyt tiesi vastustajan päätyyn, harhauttanut muutaman puolustajan ja lopulta lähestyt koria ja valmistaudut donkkaamaan – TATATATAM! Siellä!
Amerikassa on julkaistu läjäpäin muitakin urheilupelejä – huomattavasti enemmän kuin Euroopassa. Muun muassa golfille, baseballille ja amerikkalaiselle jalkapallolle on kullekin enemmän pelejä kuin kukaan jaksaa pelata. Yksi mainitsemisen arvoisista vanhalla mantereellakin julkaistu urheilupeli on rantalentispeli Super Spike V’Ball. Peli on yksi niistä suhteellisen harvoista NESin urheilupeleistä, jossa neljä pelaajaa voi NES Satellite- tai NES Four Score -lisälaitteen avulla pelata yhtä aikaa, mikä takaa lähes loppumattoman huvin. Eikä tässä pelissä ole juurikaan epäilyttäviä vivahteita, paitsi yksi. Saattaa olla perusteltua väittää, että niukkavaatteisen rinnakkaan naisen käyttäminen pisteiden ilmaisemisessa on seksististä, mutta eikös koko laji (tai urheilu ylipäätään) ole melko miehinen, tai ainakin miesten hallitsema.
Seksismiä tai seksuaalisuutta ei tämän aikakauden Nintendon peleissä juurikaan muuten näy. 1980-luvun lopulla pelaajat olivat tai niiden kuviteltiin olevat pääasiassa lapsia, ja ennen NES-pelien julkaisua Nintendo syynäsi ne tarkkaan ja varmisti, ettei peleissä ole esimerkiksi uskonnollisia tai seksuaalisia vivahteita. Tästä pääsemmekin takaisin artikkelin alussa käsittelemääni aiheeseen, nationalistiseen propagandaan. Sitä nimittäin monista peleistä löytyy roppakaupalla! Eräs ehdottomasti mainitsemisen arvoinen esimerkki löytyy niin ikään Konamilta, nimittäin toimintapelin Rush ’n Attack nimen oivasta sanaleikistä. Hurraa kylmälle sodalle! Jos et vielä ymmärtänyt sanaleikkiä, sano pelin nimi ääneen.
